lauantai 30. elokuuta 2014

Oulun Regatta 2014

Oulun regattaan osallistuminen meinasi jäädä kokonaan väliin miehistöpulan johdosta, mutta onneksi haijarit ylipuhuivat laiturille sattuneen Hai-Been entisen omistajan miehistöksi entisen veneensä kyytiin. 
Kolmatta miehistönjäsentä ei löytynyt, lähdettiin kahdestaan regatoimaan.

veneet kisakuntoon ja menoksi
Kisaamaan lähti sekalainen kokoonpano: Päijännepurjehduksen mestarit Hairilla, Jenne jolle regatta taisi olla kauden ensimmäinen kilpailu, Can-Can jonka Reksa kipparoi jo Yöpurjehduksen voittoon, ja Hai-Bee entinen omistajansa miehistössä etsimässä lisävauhtia kulkuun.
Ennen Regattaa oli toivorikas ilmapiiri ja parhaimmillaan tuli arveltua kisaamaan lähtevän 5 tai 6 tai jopa 7 hai-venettä. Neljällä kuitenkin mentiin, ei tullut SM-ranking pisteistä kisaajia mukaan oulun ulkopuoleltakaan.
Fiian vanha spinu
Tapsa veti heti spinaakkerin testiin kun liikkeelle päästiin. Ja pikasesti vilkas läpi kaiken mahollisen. Sitten vaan vahdilla radalle tuulia haistelemaan ja jakamaan kisatietoutta kirjoittajalle.

Jenne

Jenne meinaa yllättää koko porukan päivän viimesessä startissa

lauantai 16. elokuuta 2014

Varjakkapurjehdus 2014

Varjakkapurjehdukseen lähdettiin tuuliltaan vaihtelevassa, aurinkoisessa hienossa kelissä. Ensin seilattiin uudistettuun Varjakan satamaan jossa pidettiin kipparikokous ja käytiin läpi kilpareitti ja säännöt.
Startti LYS-luvun mukaan niin että yksi sadasosa LYS toi minuutin lisää lähtöaikaan. Eli siis 1,02 lähtisi minuuttia ennen 1,03 kertoimen veneitä. Lähdön toimivuudessa luotettiin vielä venekuntien reiluuteen - varastaa ei saa mutta siitä ei rankaista tai hylätä. Maaliintullessa sitten ihmeteltäisiin lisää. 
LYS 3 - luokan veneitä oli harmillisesti vain kaksi mukana kisaamassa, me ja pikisaaren heppujen Avance24. 
siellä ne menee

siinä ne menee

vielä näyttää hyvältä
Nopeampia veneitä oli ihan mukavasti liikenteessä, niitä pääsi ihailemaan niiden pyyhkäistessä ohi maalin lähestyessä. Se on hienon näköistä kun vesillä on paljon purjeita.
Olisi tietenkin pitänyt pärjätä, mutta taisimme taktikoida itsemme toiselle sijalle hyvästä alusta huolimatta.
siellä niitä nopeampia menee
kisan aikana kotisatamaan oli askarreltu tämmöinen kyltti
Mukana menossa Antti, Teuvo, Päivi

tiistai 5. elokuuta 2014

Röyttä, tutustumista saareen

Saunottua tuli pitkälle yöhön ja mökki lämpeni melkoisesti. Edellisenäkin iltana saunassa oli kuulemma saunottu oikein urakalla yöhön asti - nyt mökissä ei tehnyt mieli yötä viettää. Nukuttiin sitten pihalla kuumuudesta kärsimättä. Riippukeinukauppa Ahonlaita sponsoroi nukkumapaikat :)

OTPS:n mökki ja riippukeinumajoitus
Aamusaunasta pääsi kätevästi mereen viilentelemään:

Muutamat maisemakuvat matkalla mökiltä veneelle:
Kesäkeittiö rakenteilla
Lasten leikkipaikka
Satamassa tilaa
Pari päivää aikaisemmin, Elojuhlien aikaan samassa satamassa oli kuulemma ollut arviolta 120 alusta. 

Saaren ympäri kulkee luontopolku ja lähdettiin tietenkin sekin kiertämään, muutamat valokuvat reitin varrelta. Oikein mukava aamukävely saatiin aikaiseksi.
Metsähallituksen grillikota ja halkovarasto
Ja nuotiopaikka
Kuvauspaikalla polviin asti vettä

Paluumatkalle kohti Hietasaarta päästiin 17:25. Tuuli edelleen etelästä, 2-3m/s. Tavoitteena oli saapua perille puolenyön aikoihin tai ainakin ohittaa Kiviniemi ennen pimeää.

Aurinko laskee, tuuli loppuu ja vauhti hidastuu.
Yritettiin vielä löytää tuulia Sudenväylän jälkeen, mutta ei löytynyt. Matkavauhti tippui 2 solmuun ja tuuli kävi suoraan tehtailta mihin oltiin seilaamassa. Pakko oli laskea purjeet ja täryytellä koneella kohti kotisatamaa pimenevässä yössä. Tuttu reitti helpotti matkantekoa ja perillä Seelarissa oltiin hitusen ennen puoltayötä.

Loki näytti paluumatkalle 20,8 mailia. Vaatinee kalibrointia etenkin menomatkan perusteella.

Reissussa Antti ja Pekka.

maanantai 4. elokuuta 2014

Röyttä, viimeinkin.

Lähdettiin seilaamaan 30C helteessä, 4m/s etelätuulissa meteorologien lupaamia trooppisia öitä karkuun kohti pohjoista, kohteena Iin Röyttä jossa pursiseuralla on mökki. Matkaa Seelarista Röyttään kuulemma on 21 mailia. Laiturilla saatiin vielä Kuivaksen Jussilta viimeiset vinkit mitä kiviä kannattaa muistaa väistää matkan varrella ja mikä olisi kätevin reitti. Lähtöaika 14:50.

Tuuli tuli meille niin sopivasta suunnasta että nostettiin spinaakkeri heti kun mahdollista ja matkavauhti parani huomattavasti. Parilla jiipillä päästiin sudenväylän tuntumaan jossa spinaakkeri alas.

Mukavaa vauhtia kohti Sudenväylää
Aurinko se paistelee.
Merivartioaseman jälkeen alettiin uudestaan suunnittelemaan pohjoiseen kääntymistä ja spinaakkerin nostoa. Spinaakkeri ylös, kartta ja kiikarit esille ja maisemanavigoimaan. Itselle uusilla vesillä on aina aika mielenkiintoista purjehtia...
Spinaakkerilla päästiin purjehtimaan muutamalla jiipillä Välikarin edustalle, missä spinaakkeri laskettiin ja alkoi vielä tehokkaampi kiikarointi.

Perillä Röytässä loki näytti 16,42 mailia.
  Röytässä oltiin perillä 20:40. Matka aika n. 6 tuntia. 

Röyttään rantautuessa ei sitten tietenkään ollut poijuköysi missään lähimaillakaan ja laskettiin peräankkuri. Homma meni muuten ok, mutta ankkuri juuttui kunnolla pohjaan...tämä huomattiin kun käännettiin sittenkin vene kylkikiinnitykseen kun kerran tilaa oli ruhtinaallisesti.
Onneksi muutama päivä sitten tuli ostettua 60 metrin nippu spinaakkeriköyttä jonka avulla saatiin 20 minuutin tempomisen jälkeen vetäistyä ankkuria kohti vastakkaista aallonmurtajaa jolloin ankkuri irtosi jostain missä lieneekään oli ollut kiinni ja se saatiin nostettua veneeseen.
Sitten lähdettiin saunomaan ja syömään.

Grillailupaikka