lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ranking, Kiviniemi, gps-testi


Kolmanneksi Haiksi Oulu-rankingiin, kesän ensimmäinen purjehdus ja kaikki pielessä tietenkin. Myöhässä, köydet solmussa, nostimien kanssa jotain ongelmaa. Ei paljon positiivista tästä reissusta, tulipa kuitenkin käytyä ja ne ensipurjehduksen ongelmat myöhemmin paremmalla ajalla ratkottua. Ei enää kisahommia ensimmäisille purjehduksille, aina löytyy jotain säädeltävää.
Oulu rankingiin mennessä oli ihan mukavat kelit. (3m/s NW, aaltoja, lämmintä riitti)

Kiviniemen satamaan tutustuttiin jo vähän tuulisemmassa säässä, ja pilvisemmässä.
Laiturin aisojen päällä ei voinutkaan kävellä kuivin jaloin :)

Vesi oli matalalla ja Hai meinasi mahtua kaiken mahdollisen alle rantautuessa, näissä kun on kansi aika lähellä vedenpintaa.
 Kiinni on ja pysyy
Paluumatkalla Kiviniemestä luovittiin jo reippaammassa 6 m/s etelätuulessa, puuskissa meno muuttui aika vauhdikkaaksi ja märäksi. Kunnes Nallikarin edustalla tuuli tyyntyi täysin ja meno pysähtyi kokonaan. Odoteltiin pienessä tihkusateessa uutta tuulta puolituntia ja jutusteltiin niitänäitä. Didriksonsin sadekamppeet pitivät miehistön kuivana ja mielialan korkealla.
ps. rainbown alkoholiton olut ei ole juomakelpoista.

Kesäkuun viimeisellä retkellä oli ohjelmassa GPS-testiä, spinaakkerin tuuletusta ja tutustumista veneilyyn. Lähdettiin ilman kummempaa määränpäätä kiertämään kolmikulmaa ja tekemään muutama mutka oulunmerellä aurinkoisessa +20C kelissä ja keveissä arviolta 3m/s tuulissa.

gps kourassa
hätä keinot keksii, eiköhän tuo kalusteruuvi syksymmällä rälläkällä irtoa. Alkuperäinen osa lennähti mereen edellisellä reissulla.
Kyllähän tämä spinaakkeri on mukava peli, mutta harjoituksen puutteen vuoksi nostoon ja laskuun kuluu edelleen luonnottoman paljon aikaa.
GPS kertoi reissun huippunopeuden olleen 7 solmua. Kätevä laite.