lauantai 5. syyskuuta 2015

Saunareissu

Retkelle saatiin myötäiset ja vaihtelevat tuulet. Lähtiessä ei tahtonut spinaakkeri pysyä lennossa, mutta vauhti parani kohti kolmikulmaa. Seuraavaksi yli pyyhkäisi sadealue ja tuuli oli mutkikasta. Perillä saapaskarissa aurinko paistoi. Alettiin grillailemaan ja saunomaan kuten tapaan kuuluu.
siellä satelee
spinnusta jäänyt paikka teippaamatta
Aamulla tuuli nousi ja paluumatka sujui reipasta vauhtia 6-8m/s sivumyötäisessä.

Antti ja Pekka

lauantai 22. elokuuta 2015

Yökilpailu

Matkalla lähtöpaikalle. Lähes kiirettä pitelee.

Tuuli oli heikkoa, mutta ilta oli lämmin.
Sudenväylä    





Itse kilpailusta kuvat ovat hukkuneet tai niitä ei ole olemassa.

lauantai 15. elokuuta 2015

Varjakkapurjehdus 2015

Varjakkapurjehdus käytiin aurinkoisessa kelissä.

Otettiin sellainen startti että näki loppuvuoden painajaisia. Sekunteja lähtöön laskiessa pyörittelin kaiken vauhdin pois lähtölinjalla ja uutta vauhtia sitten kerättiin Varjakan saaren peitossa tuskallisen pitkään ennenkuin päästiin ajamaan Avanceja takaa.

Antti ja Pekka

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vene ylös

Rohkeutta kerätty ja vene nostettu ylös. Tämmöistä näkymää:
tällä peräsimellä seilailtiin
voimia on ollut
Vene takaisin halliin, tätä ei ainakaan pihalla korjata.

kaikki on vinksin vonksin
Epätoivo kasvaa ja toiset ne vaan seilaa
hairi lähtee trimmailemaan


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Välinerikkoja kilpailussa - Oulu Ocean Race

Valtavalla innolla kilpakauteen, laiturilta ensikertalainen gastiksi sateiseen ja tuuliseen keliin. Pakko purjehtia. Meinasi jo taas jäädä gastipulan vuoksi purjehtimatta, mutta lykästi.
Käytiin pikaisesti lähtöviivalle ajellessa läpi mitä tarkoitusta mikäkin hai-been köysistä palvelee. Taas oli kiire eikä montaa käännöstä ehditty ennen lähtöä harjoitella. Fokan skuutti karkasi lukolta lähtötiimellyksessä, vaihdettiin paikkoja ja kävin pujottelemassa sen takaisin paikoilleen. Olikohan lienee kasi unohtunut köyden päästä tai skuutti eri lukolla kun noin pääsi käymään. Tuntui paremmalta jäädä itse hoitelemaan purjeita kun ei ehtinyt käydä köysiä kunnolla läpi eikä niitä ole merkitty millään tavalla. Päätöstä htelpotti myös se, että gasti ohjasti venettä hyvin luonnollisen tuntuisesti vaikka oli ensimmäistä kertaa purjeveneen puikoissa.
Ennen viimeistä kääntömerkkiä Hai-Bee alkoi kuitenkin hetkittäin lähteä omille reiteilleen ja yritin huudella ohjeita pinnamiehelle. Loppusuoralla meno oli myötätuulessa jo aika toivotonta jostain syystä ja jiippailtiin sinne sun tänne lähestyen kuitenkin maalia kovasti purjeita säädellen.
Maaliin tultua siirryin puikkoihin ja yllätys oli melkoinen kun veneessä ei ollut minkäänlaista ohjaustuntumaa. Konetta käyntiin ja purjeita alas ja kohti kotisatamaa ihmettelemään tilannetta.
"jotain punaista" oli toimitsijoiden veneestä nähty kellumassa meressä maalin lähiseudulla - se oli ollut Hai-Been peräsin.
Taas kokemusta rikkaampana.