lauantai 9. heinäkuuta 2011

Saapaskari 8. - 9.heinäkuuta 2011


Ilmat vaikuttivat suotuisilta. Tuulta luvattu 3-4m/sek. Joten päätettiin hypätä veneen selkään ja lähteä purjehdusretkelle. Ihan oikialle retkelle että yötäkin oltais. Retkikohteeksi valittiin Saapaskari, jossa myös meidän pursiseuran maja, johon päästäis. Matkaa 16 km suuntaansa (suorinta mahdollista "tietä"). Hyvässä kelissä matka voisi taittua parissa tunnissa, mutta nyt ennustusta heikomman tuulen takia varauduttiin pitempään matka-aikaan.

Reissu lähti käyntiin aurinkoisessa kelissä, ja aurinkoa riitti koko retken ajan! Ei muutaku uikkarit päälle ja menoksi. Veneilyliivit mukana, mutta näillä tuulilla oltiin kyllä ilman! :)

 
Menomatkalla oli myötätuuli, ja päästiin harjoittelemaan spinaakkerin käyttöä. Tuuli oli melkein olematon (1-3m/sek), mutta eipä päässyt purjeet repimään ku kokeiltiin mistä suunnasta se purje piti "syöttää". Kerran aikaisemmin kyseistä purjetta käytetty, tai oikeastaan kokeiltu jelppimiehen avulla. Mutta nyt ihka ensimmäistä kertaa kahdestaan. Spinaakkeri on siis tuo myötätuulipurje, josta muodostuu iso pallopurje muiden purjeiden eteen, keulaan. Tuo valkopunasininen meidän veneessä. Komiasti pullistui.




Kauas ei oltu lähössä mutta kyllä me karttaa luettiin. Oulun edusvedet on täynnä matalikkoja! Pakko tietää missä mennään. Mutta luultavammin jos tämän lajin harjoitus jatkuu, niin lähinnä varmasti huvittaa tuo kartan selaus. Mutta nyt ei vesistöä tunne, ei voi muuta tehä.


Aika lepposat oli tuulet.


Matka-aika kevyessä tuulessa 4 tuntia. Mutta moottoriin ei tarvinnut turvautua. Ankkurikiinnitys laituriin, elämämme ensimmäinen semmoinen. Ja oli muuten ankkuri köysi S O L M U S S A. Jatkossa vois tsekata nuo köydet ennen rantautumista..



Pursiseuran mökki, jossa varmasti yks parhaimmista saunoista missä käynyt. Ite mökki nyt päässyt kyllä hieman rupsahtamaan! Illalla saunottiin ja uitiin.











Yöllä loistelias auringonlasku. Aurinko alas noin yhden aikaan, jolloin itekkin paineltiin nukkumaan. Punainen aurinko ja valoisaa, kaunista oli. Kamera ei vaan näkymää voinut vangita. Ylä- ja alakuvanku mielessä sekottaa pääsee lähemmäksi totuutta ku kummassakaan itessään ;)




Hai sisustettiin "asumakuntoon". Sänkyhän se kodin tekee (jos keittiötä ei ole). Tähän väliin sellanen vinkki että jos tarvii jotain edullista, niin kannattee suunnata Sotkaan. Kolmen istuttavan keinun patjat + tyynyt 15 euroa. Mukavasti (+++) unille keinutti patjat ja tyyny. Patjojen hinta perustu siihen ku kyseessä viimevuoden kuosi. Se ei liene paha tyylirikko kun venekkin sen kuuskyt viis vee.



Yöllä alkoi tuulemaan. Piti korjata veneen kiinnitykset joskus neljän aikaan, mutta sen jälkeen uni jatkui niin makoisasti että tulikin nukuttua lähes pommiin, jos retkellä nyt pommiin on mahdollista nukkua. Yli yhdeksään tais mennä. Ja unilta, veneestä suoraan mereen ja uimaan. Voi että teki kutaa auringon paisteessa!



Ja niin tuli kotiin lähtökin. Oikean puoleinen saari Saapaskari. Vasemmalla Laitakari.  Aurinko paistoi koko reissun! Paitsi ihan loppumatkasta. Tuuli tyyntyi täysin, sitten tuli pilviä, sitten vaihtelevaa pilvituulta jne... Välillä piti käyttää moottoriakin kun nähtiin salamoitten iskevän jo Toppilan suunnalla. Ja sitten päästiin kyljellään kunnon vauhdilla. Lopulta kotisatamaan turvallisesti ja kun viimeiset tavarat oli autoon nostettu oli ukkosen jylinä jo melkoinen, ja vesi alkoi ropisemaan. Ajoitus oli täydellinen! Viimeiselle tuulisemmalle pätkälle laitettiin veneilyliivit päälle, mutta silti aurinko silloinkin mukavasti paistoi. Myös paluumatkaan meni noin neljä tuntia.

Mukava reissu. M A H T A V A keli ja ah. Saapaskariin uudestaan, ihan vaan vaikka pelkän saunan takia.



1 kommentti: