sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vesillä 14.8.2011


Elokuun toisen viikon loppuun laitto nätit kelit jo kylmenneitten ilmojen vastapainoksi. Oltiin jo miltei luovuttu toivosta pääseekö koko kautena vesille enää ollenkaan. Edellisenä päivänä yritettiin mutta tuuli oli ihan nollilla. Ilma kaunis ku mikäki. Tämäkin reissu meinasi jäädä tekemättä, mutta päätettiin että mennään vaikka moottorilla. Auringossa lämpöä yli + 30. Hakakadun seinämittari näytti lähtiessä + 38.


Toissapäivänä sai hyvinkin olla pitkähijasta ja takkia päällä, mutta nyt hellevetimet päälle ja menoksi. Keulapurje asennettava paikoilleen ennen vesille lähtöä. Purjehuksen päätteeksi irrotetaan ja laitetaan veneen sisälle.



Vesillä oli ruuhkaksi asti veneitä. Merellemeno väylällä paattia paatin perään. Ylläolevassa kuvassa lapset / nuoret olleet merellä harjoittelemassa, hinauksella takaisin satamaan. Nuitakin oli varmasti parikymmentä yhteensä.


Meri vaan kimmelsi auringon paisteessa. Kuviapa ei merellä tullut räpsittyäkään. Purjehuksella suunnattiin Varjakan saareen jossa veneitä niin ettei päästy kiinnittymään laituriin. Mentiin sitten Varjakkaan mantereen puolelle venesatamaan. Ei oltu aiemmin käyty. Kyllä nuo rantautumiset vielä kaipaa pientä harjoittelua. Pitäis ihan asiasta tehen oikiastaan lähtiä että pääsis sitä rantautumista harjoittelemaan. Ilman kolarointeja toki kiinnittyminen onnistui kuitenkin.

Seuraavat kuvat jo paluumatkalta.



Lokit ja nokkalinnut (sorsat tms) muuttoa suunnittelemassa.



Pakkoposeerausta ja näkymiä





Kyllä se silti kauniista kelistä huolimatta on jo syksyä ilmassa. Menomatkalla oli ihan hellettä ja uikkaritsilleen sai mennä veneellä. Vaan paluumatkalla sai jo kaivaa pitkät vaatteet päälle.. Tuulen vilposa puhallus tuntuu jo eritavalla ku vielä hetki sitten.





Ja lopuksi kaksi kaunista. Paulan valinta on oikea, Antin vene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti