tiistai 8. heinäkuuta 2014

Varjakan grillailut

Tiistaina komeassa aurinkoisessa kelissä lähdettiin rannasta kisamielellä rataa kiertämään, tuuli saattoi olla SSW, 3m/s. Hyvin nopeasti purjehdus muuttui retkeilyksi ja Toppilan kohdilla tuuli loppui kokonaan, viimeisen merkin kierto jäi kaukaiseksi haaveeksi vaikka se siinä vieressä olikin.

Kelluttiin paikallamme, aallot vain vähän venettä liikutteli.
Päivän suurin jännitysmomentti ilmaantuikin siitä että meidän kellutellessa purjeet ylhäällä Toppilan tienoilla vihreähkö purjevene ajoi autopilotti päällä lähes meidän päälle. Viime hetkillä kippari ilmaantui näkösälle ja väisti meidät. 

Tommi pinnamiehenä

Keskiviikkona tuulahteli 3-4m/s pohjoisesta, parempien ideoiden puutteessa lähdettiin lähes samalla miehistöllä purjehtimaan Varjakan saareen piknikille. Parempi kauniina kesäpäivänä pihalla kuin sisällä.
Varjakan edustalla sattui semmoinen mielenkiintoinen juttu, että isopurjeen skuutti irtosi levangista. Purjeet oli muutenkin aika laskea eli eipä siinä sen kummempaa tapahtunut, sitaistiin skuutti väliaikaisesti kiinni ja rantauduttiin.
Vika: Sokka irti.


Grillailujen aikana alkoi tuulemaan aika navakasti, suoraan idästä. Päätettiin lähteä laiturista purjeilla. Fokka ylös ja myötätuuleen vähän väljemmille vesille, pyörähdys ja iso ylös, sitten luovittiin. Melko monta vauhdikasta luovikäännöstä saatiinkin tehdä että päästiin varjakan saaren ja varjakan välistä merelle. Kun oikea rytmi löytyi, Tommi pinnamiehenä hoiti hommansa oikein mainiosti.

2 päivää, 22 mailia purjehduskokemuksia.

Antti, Tommi, Pekka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti